Raaka aloitus; Pelko

Moi,

Oon jo pitkään miettiny uuden blogin alottamista. Onhan mulla noita aiemminkin ollut, mutta nyt siis ihan tosissaan. Pari viimeistä päivää on päässä vaan pyöriny kaikenlaisia ajatuksia ja oon miettinyt että mitä mä kirjoitan ja miten mä kirjoitan. Sain vihdoinkin käyttöä mun hienolle Supertrashin vihkolle, kun aloin sinne pistämään aina heti muistiin jonkun asian josta haluisin kirjoittaa. Uskokaa vaan, aika monta ranskalaista viivaa oon jo saanut muistiin.

Eli siis, teen nyt tämmösen raa'an aloituksen, en edes aio esitellä itseäni, koska haluan päästä suoraan asiaan. Teen ihan varmasti välilehden pian jossa kertoilen sitten enemmän ittestäni. Kunhan nyt vaan mainitsen jo aluksi, että en aio postailla mitään "päivän outfit", "tätä söin tänään", "shoppingday" ymsyms muita semmosia juttuja. No okei, ehkä saatan joskus vahingossa tehdä muutaman poikkeuksen, mutta pääasiassa haluan avata mun päätäni, siten miten parhaiten osaan eli, kirjoittamalla. Teen myös postauksia treenailusta, koska se on lähellä sydäntä ja aika iso osa mun elämää tällä hetkellä. Mutta siis pääasiassa valitan, raivoan ja avaudun. 

Mutta joo. Multa kysyttiin tossa vähän aikaa sitten että mitä mä pelkään eniten. Sairastumisien ja kuolemien lisäksi. Silloin mä en osannut vielä oikeen vastata. En ollu ikinä asiaa kummemmin miettinyt. Se kysymys jäi jotenkin vaivaamaan mua. Halusin löytää vastauksen, ja rupesin ihan toden teolla miettimään. Ja siis nyt ei puhuta mistään korkeanpaikankammoista ja hämähäkeistä, vaan ihan oikeesti elämästä ja elämisestä ylipäätään. Aika äkkiä mä sen vastauksen kyllä löysinkin. Tai itseasiassa monia; 

 Mä pelkään että mä joskus tuun vanhempana katumaan valintoja, joita mä teen nyt nuorena. Mä pelkään että mä kadun asioita joita mä en uskalla nyt tehdä. Mä pelkään että mä satutan jotain tärkeetä ihmistä niin pahasti, että mä en ite pysty käsittelemään asiaa. Mä pelkään että mä jumiudun johonkin tilanteeseen ja yritän sopeutua siihen. Mä pelkään että mä en uskalla elää täysillä. Että multa jää jotain kokematta koska mä en uskalla. 

Ja nyt kun oon löytänyt vastauksen siihen mitä mä oikeasti pelkään, oon aika pettynyt. Mä kun luulin että mä en pelkää mitään. Että mä oisin rohkea ja vahva. Mutta kun miettii, niin kukaan ei oikeasti voi olla täysin peloton. Oli sitten tämmösiä syvempiä pelkoja kun mulla tai niitä hämähäkkejä ja korkeita paikkoja ja muita.

Mä en välitä siitä lukeeko tai tuleeko näitä mun juttuja kukaan lukemaan ollenkaan. Tää vaan auttaa mua selvittämään päätäni pahimmissa aivosolmuissa. Mutta mä haluaisin, että jos satut lukemaan edes kerran jotain mun juttuja, niin pysähdy oikeasti miettimään. Sitä ihmisten pitäis oppia tekemään. Mäkin vasta opettelen sitä. Välillä vaan menee niin lujaa vauhtia eteenpäin, ettei edes ehdi pysähtyä miettimään ja ettimään että mitä siellä päässä oikeesti liikkuu. 

Mä haluan, että jos jollakin tulee jotain kommentoitavaa, ihan mitä ikinä vaan, niin kommentoikaa ihmiset. Kertokaa omia juttujanne, mitä ajattelette näistä, antakaa palautetta sekä huonoa että hyvää. Kello on paljon ja mulla on ollu pitkä päivä, mutta mun oli vaan aivan pakko saada jotain kirjotettua, varsinkin tää pelkoasia kun on jäänyt vaivaamaan. Jos tuntuu jotenkin keskeneräiseltä tää postaus, niin saattaa johtua mun väsymyksestä. Anteeksi siitä. 

Hyvää yötä vaan kaikille! Ja hei kyllä mä jatkossa laitan myös kuvia näihin ettei oo vaan tylsän näköistä tekstiä.

-Ida